| Etusivu | Mikä mies? | CV | Blogi | Mäntsälä | Suosittelen |

 



 Puistokulmalla,Vantaalla

Koulutuslupaus Mertropoliassa, Myyrmäessä
 


Mikä mies?

Kaikki opinnäytteeni olen tehnyt koulutuksesta, sen vaikutuksesta ihmisen elämään ja tuloihin. Keväällä 2010 väittelin lopulta kauppatieteiden tohtoriksi aikuiskoulutuksen palkkavaikutuksesta.

Viimeiset 10 vuotta, ennen eläkettä, minulle maksettiin palkkaa harmaan talouden torjuntatyöstä. Siinä ohessa olen osallistunut myös korruptionvastaiseen toimintaan niin Suomessa kuin laajemminkin. Toiminta jatkuu. 

Sekä harmaa talous että korruptio ovat piilorikollisuuden muotoja, joiden esiin kaivaminen erilaisista vastavuoroisuuteen perustuvista hyvä veli -verkostoista on aidosti vaikea mutta todella mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Jalkapallo on  viime aikoina jäänyt vähemmälle, kun takareidet eivät perinteistä revitystä enää kestä. Mutta luonnossa liikkuminen jatkuu, joko pyörällä tai jalan.

Kesäisin patikoin yleensä yhden tai kaksi pitempää reissua poikani kanssa. Luonnonkivet tupsahtivat elämääni kullanhuuhdonnan sivutuotteena 1990-luvun lopulla. Uusin harrastus on kasvihuone.

Ja sitten ovat vielä nämä muutosvoimat. Toimin Vasemmistoliiton työelämätyöryhmässä ja Mäntsälän kuntapolitiikassa. 

 



Pallopelit

The Reds, joka on voittanut
lähes kaikki jälkipelit.

Luonnonkivet 

Kultavuori  jossakin Saana-tunturin lähellä.

Muutosvoimat

Kirvesmiehiä Mäntsälän Rai-torilla muutama vuosi sitten.
 
copyleft Erkki Laukkanen ja Röylän grafiikka